Susanna Korpivaara
Managing Partner, Finland
Susanna on Rud Pedersenin Suomen toimitusjohtaja. Hänellä on pitkä kokemus yhteiskuntasuhteiden johtamisesta ja jalkauttamisesta, sillä hän toimi aiemmin seitsemän vuotta johtavan kansainvälisen lääkeyhtiön palveluksessa Suomessa.
Pitkäaikaisena ministerin erityisavustajana hän tuntee hyvin ministeriöiden ja politiikan päätöksentekoprosessit, sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Susanna on ollut vaikuttamassa mm. siihen, että Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan on lisätty uusia rokotteita. Hän on erittäin kokenut jalkauttamaan yhteiskuntasuhteiden sisältöjä omaan organisaatioon.
Susannalla on kattava kokemus sidosryhmäyhteistyöstä niin median, järjestöjen kuin viranomaistenkin kanssa. Susanna on toiminut myös yrityksen virallisena ”spokespersonina” ja hänellä on kokemusta niin kriisi- kuin muustakin viestinnästä sekä viestinnän kouluttamisesta.
Hänellä on myös aiempaa kokemusta liiketoiminnasta vastuuterapia-alueenaan rokotteiden myynti ja markkinointi niin julkisten hankintojen kuin apteekkimyynnin kautta.
Susannalla on valtiotieteen maisterin tutkinto Åbo Akademista ja Master of Business Administration -Henley Business Schoolista (University of Reading).