Palvelukoneista järjestyksenvalvojaksi – miten kuntien rooli on muuttunut vaalikaudella

Budjetin kautta tarkasteltuna suurimmat kuntien vastuulle jääneet yksittäiset kokonaisuudet ovat koulutus ja kulttuuri: varhaiskasvatus, peruskoulu, lukio ja vapaa sivistystyö. Kunta toimii, kuten perinteisesti on toiminut, palvelukoneena järjestäen lähipalvelut joko itse, yhteistyössä tai ostamalla. Kaavoituksen ja rakentamisen puolella rooli on myös perinteinen, vaikka rakentamislain uudistuksen myötä kansalaiset saavatkin hiukan lisää vapauksia.

Kaupunkitilassa kuitenkin tapahtuu muutoksia, joiden osalta kunnat ovat vasta heräämässä uusiin rooleihinsa. Hyvä esimerkki on vuoden 2019 jälkeen kaupunkeihin tulleet sähköpotkulaudat: valtakunnallinen lainsäädäntö oli, on ja tulee olemaan lähtökohtaisen salliva, kunnille ei vieläkään haluta antaa liikaa rajoittavaa valtaa – vapaus liiketoiminnalle turvataan jo perustuslaissa. Mutta toisaalta potkulautojen määrän ja käytön nopea kasvu on näkynyt kaupunkitilassa rajusti, joten jotain sääntelyä on luotava, jo poliittisen paineen vuoksi.

Siksipä kunnat ovat joutuneet, yksi kerrallaan ja hissuksiin myös yhteistyötä tehden, kehittämään yhteistoimintatapoja alan yritysten kanssa. Isoimmat kunnat ovat myös löytäneet maankäytön ja pysäköinnin hallinnan kautta kiertoteitä säännellä lautoja jatkuvasti tarkemmin, läheten yleisiä eurooppalaisia käytäntöjä.

Tämä rooli on uusi: kaupunki ei ole itse tilaaja eikä järjestäjä, se perinteinen palvelukone. Kaupunki on kaupunkitilassa markkinaehtoisesti tapahtuvan palvelun järjestyksenvalvoja asettaen sääntöjä ja muokaten markkinaa.

Eikä mikroliikkuminen ole ainoa ala, jossa kaupungeille tipahtaa kohtuullisen luontevasti uusi rooli. Esimerkiksi säätelystä vapautettu taksipalvelu on samanlaisten kysymysten äärellä. Kenen tehtävä on järjestää taksitolpat niin, että kuntalainen voi luottaa tolpalta otettavan taksin hinnoitteluun? Kolmas vastaava ala on kasvava ja yleistyvä lyhytaikainen vuokraus (AirBnb) lieveilmiöineen. Kenen ja missä tulisi asettaa sääntöjä? Mihin saakka vapautemme ulottuvat ja kuka niitä saa rajata?

Kansallisen regulaation vapautuminen ja alustatalouden kehittyminen luovat kunnille uusia tehtäviä, joita voi olla tarpeen hallita. Ehkä hallinta tulisi jättää vain markkinalle, mutta toisinaan myös kunnalla voi kokonaisuudessa olla roolinsa. Toisaalta fiksua vallankäyttöä on myös olla käyttämättä valtaa silloin, kun se ei ole tarpeellista – Helsingin ja Utsjoen roolit kuntina eriytyvät entisestään. Taksien perään täytynee katsoa, jos niitä on satoja, mutta jos takseja on kourallinen, homma toimii etunimipohjalta.

Euroopassa kuntien rooli on usein ymmärretty suomalaista laajemmin. Kunnat eivät ole vain palvelukoneita, vaan niillä on suora direktiovalta sekä kaupunkitilaan että elinkeinotoimintaan. Suomessa siirryttiin viimeistään järjestyssäännöt korvanneen vuoden 2003 järjestyslain myötä roolitukseen, jossa kuntien tehtäväkenttä oli lähtökohtaisesti rajatumpi.

On mielenkiintoista seurata kuinka kunnat, erityisesti suurimmat, kehittävät omaa tehtäväkenttäänsä. Lakien ei aina tarvitse muuttua, riittää että ryhdytään toimeen. Se taas voi luoda yrityksille ja kokonaisille toimialoille uusia toimintahaasteita, jollei valmistelussa ymmäretä myös markkinoiden dynamiikkaa ja ajureita.

Hannu Oskala on paitsi vanhempi konsulttimme, myös haitaristi ja helsinkiläinen kaupunkiaktiivi – cityvihreä betoninhalailija, kuten hän itse määrittelee.